Boliden Harjavalta on WinNovan kuukauden kumppani joulukuussa 2021. Kumppanuutemme tähtää osaamisen kehittämiseen monipuolisia työtehtäviä tarjoavalla prosessiteollisuuden alalla. Kumppanuuttamme tuodaan erityisesti esille joulukuun aikana.

Näymme esimerkiksi WinNovan Porin tiloissa Tiedepuistossa erilaisin materiaalein sekä WinNovan somekanavissa, joissa tuodaan esille muun muassa yhteistyössä järjestettäviä työssäoppimismahdollisuuksia sekä oppisopimuskoulutusta.

Riina Tenhonen on yksi Winnovan prosessiteollisuuden perustutkinto-opiskelijoista, joka suorittaa työssäoppimisensa meillä Bolidenilla, kuparielektrolyysissä Porissa. Tutustu Riinaan tarkemmin pienen haastattelun kautta. Myös alla oleva video antaa vinkkiä Riinan työtehtävistä työssäoppimisen aikana:

Riina, miten löysit Winnovan ja mikä prosessiteollisuuden perustutkinnossa kiinnosti? 

Päädyin vaihtamaan alaa toimistosihteeristä aivan johonkin muuhun, minulle suositeltiin prosessiteollisuutta muutamalta taholta. Päätin kokeilla, jos vaikka tämä olisi se, mikä minusta tulee isona ja tällä tiellä ollaan edelleen. Olen erittäin tyytyväinen valintaani, Riina kertoo.

Oliko Boliden sinulle ennalta tuttu?

Boliden on minulle tuttu edellisen työni kautta hyvinkin paljon. Boliden on myös Satakunnan alueella eri medioissa vahvasti läsnä.

Mitä odotat työssäoppimiselta? 

Odotan monipuolista tutustumista eri työtehtäviin ja nimenomaan sitä käytännön puolta tästä alasta, jota koululla ei aina välttämättä ole mahdollista opetella.

Mitä toivot työelämältäsi tulevaisuudessa?

Minulle tärkeää olisi päästä takaisin työelämään ja mahdollisesti vielä oman alan töihin. Minulle työelämässä tärkeintä on hyvä työporukka, työn haasteellisuus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön.

Riina toivottaa lopuksi hyvää joulunodotusta kaikille!

Haastattelu: Timo Kumlander

Riina Tenhonen

Riina Tenhonen on winnovalainen, joka suorittaa prosessiteollisuuden perustutkintoonsa sisältyvää työssäoppimista Boliden Harjavallan kuparielektrolyysissä Porissa.

 

Video julkaistiin myös Boliden Harjavallan Instagramissa storyna osana yhtiön somejoulukalenteria.